Mukavia muistellessa

Yhtenä iltana töissä venähti pitempään kuin olin ajatellut. Aloin olla väsynyt ja nälkäinenkin. Kiukku ja kiire hiipi mieleen. Kuvauspäivä läheni huimaa vauhtia ja iso osa ihkauusista vaatteista oli vielä kesken.

Napinläpien kanssa tuli ongelmia ja jouduin kaivamaan pitkästä aikaa esiin sen kaikkein vanhimman koneen; Husqvarnan perusmallin joka minulle hankittiin 14-vuotiaana. (Kone on työhuoneella nykyisin lähinnä varakoneen varakoneena ja tyttären satunnaisten luovuudenpuuskien apuvälineenä.)

 
Puhalsin pölyt koneen päältä ja tunsin kiitollisen ailahduksen kuten aina tämän vanhan ystävän seurassa- minun suuri haaveeni itse tehdyistä vaatteista silloin puoli elämää sitten toteutui, luovuuteeni uskottiin ja jatkuvaa surinaakin siedettiin yömyöhiin. 

Innostus oli huomattavasti merkittävämpää kuin taito, ja lukuisiin melko kunnianhimoisiin projekteihin tuli ryhdyttyä. Eräisiin joulujuhliin valmistin siskolle ja itselleni villakankaiset kotelohameet (vaikea kuvitella kutos- ja kasiluokkalaisille nyt niin tätimäistä tällinkiä!) ja ysiluokan taisin kulkea "tosi näppärässä" kääntötakissani. Työn laatua en enää pääse tarkastelemaan, nämä aarteet ovat päätyneet kirpputoreille jo aikapäiviä sitten.

Se on oikeastaan ihme, sillä aika paljon on tullut aarteita jemmattuakin. Päädyin viime kesänä vanhempieni kanssa tyhjentämään kesämökin aittaa, ja nopeasti kävi ilmi kuka se hamsteri oli ollut jo lapsuudenkodissa! Olin nuoruuden muuttojen yhteydessä säilönyt kymmeniä pusseja ja nyssäköitä aitan uumeniin, ja vaikeita päätöksiä jouduinkin nyt tekemään niiden jatkokäytön suhteen. Osa päätyi Sarkapajalle, osa uusiin aarrejemmoihin ja pääsipä jokunen käyttöönkin. Tytär vetelee nyt tyytyväisenä sikeitä äidin kasaripaitulissa eli hauskuutensa hamstrauksessakin!

Käsillä tekemisen esimerkistä saan olla kiitollinen vanhemmilleni- lapsuuden ja nuoruuden äänimaailmaan kuului (sen oman surinani lisäksi) myös paljon neulepuikkojen kilinää ja vasaran pauketta. Kesäasuja suunniteltiin usein myös mummon kanssa. Kesämalliston Aune-tunikan (kuvassa) olen nimennyt edesmenneen mummoni mukaan, sillä se on saanut tunnelmansa Aune-mummon kanssa ommelluista kesäkauhtanoista ja raparperipiirakan tuoksuisista valoisista päivistä...

Ja kuinkas niitten napinläpien kanssa sitten kävikään? Aikaa meni, mutta näitä mietiskellessä työ sujui äidin hymy huulilla ja mummon lämpö käsissä. Ei raivokasta riuhtomista eikä kelloon vilkuilua. Kotiin lähti lopulta kiukkupussin sijaan tyytyväinen työmyyrä!